Tuntuuko joskus ryhmätilanteessa siltä, että sinun tulee ikään kuin pidättää hengitystä? Et ehkä uskalla avata suutasi, peesailet varovasti muuta ryhmää, et kyseenalaista, katselet sivusta ja yrität olla kiinnittämättä huomiota itseesi. Toivot, ettei sinulta vain kysyttäisi mitään, tai että tilanne olisi jo ohi. Kyseessä voi olla psykologisen turvattomuuden tunne. Saatat tuntea olosi uhatuksi ja pyrit tekemään itseäsi mahdollisimman huomaamattomaksi. Henkistä pelastusrengasta ei tällaisessa ryhmässä heitetä kenellekään, vaan kaikki ovat omillaan, ja pahimmillaan jopa toisiaan vastaan.
Psykologisesti turvallisessa ryhmässä taas kukin uskaltaa ilmaista itseään, pelkäämättä muiden tuomion kohteeksi joutumista tai häpeää. Puolustuskannalla olemisen sijaan ryhmässä uskalletaan heittäytyä, ottaa riskejä ja näyttää myös haavoittuvaista puoltaan. Tällöin kunkin omat voimavarat keskittyvät yhteiseen ryhmätoimintaan: Ihmiset ovat rentoja ja avoimia, luovuus kukkii ja nauru on herkässä.
Kuulostaako hyvältä? Haluaisitko myös omaan työyhteisöösi tällaista? Hyviä uutisia! Se on nimittäin mahdollista.
PsykologiNEN TURVALLISUUS
Psykologisen turvallisuuden tunne voidaan määritellä perustavanlaatuiseksi kokemukseksi siitä, että oma olemisen ja toimimisen tapa on hyväksytty. Tällaisen kokemuksen vaikutukset levittäytyvät kaikkeen ryhmässä tapahtuvaan ilmaisuun: Ideoihin, kysymyksiin, toimintamalleihin, kyseenalaistamisen ja huolten ilmaisuun, puheeseen, keholliseen jännitykseen tai rentouteen, ryhmän jäsenten motivaatioon sekä aloitteellisuuteen. Psykologisesti turvallisessa ryhmässä itseilmaisua tapahtuu enemmän, turvattomassa taas vähemmän, jos ollenkaan.
Käytännön tasolla turvallisuuden tunteen taso määrittelee esimerkiksi sen, voitko olla ryhmässä avoimesti oma itsesi. Uskallatko esittää kysymyksiä tai huolia? Joudutko piilottelemaan joitakin osia itsestäsi? Vai koetko, että sinua arvostetaan juuri sellaisena kuin olet?
Oletettavasti kaikki haluaisivat olla osa turvallista yhteisöä, mutta mistä turvattomuuden tunteita sitten kumpuaa?
Amy Edmondson kertoo TEDx-puheessaan siitä, miten turvattomuuden kulttuuri syntyy. Jokainen herää hänen mukaansa uuteen päivään lähtökohtaisena halunaan vaikuttaa muiden silmissä pätevältä, positiiviselta ja ”hyvältä tyypiltä”. Tähän pyrkiessään ihminen tulee kuitenkin vahingossa luoneeksi turvattomuutta vahvistavia rakenteita. Edmondson esittääkin alla olevan taulukon turvattomuuden ilmiön syy- ja seuraussuhteista:
Kukaan ei halua vaikuttaa muiden silmissä
- Tietämättömältä > Älä esitä kysymyksiä
- Epäpätevältä > Älä myönnä virheitäsi tai heikkouksiasi
- Tunkeilevalta > Älä tarjoa uusia ideoita
- Negatiiviselta > Älä kritisoi nykytilannetta
Ihminen siis pyrkii Edmondsonin mukaan viimeiseen asti välttelemään häpeän tunnetta ja tuomituksi tulemista. Häpeän ja tuomituksi tulemisen pelko saattaakin muodostua psykologisesti turvattomissa ryhmissä niin suureksi, että se estää ryhmäläisiä osallistumasta toimintaan täydellä panoksella. Tällöin ideat jäävät ajatustasolle, kysymykset esittämättä ja aloitteet syntymättä.
Vuorovaikutusmuotoilija Simo Routarinne kuvailee turvallisuuden tunteen muodostumista ”happinaamarimetaforan” kautta. Vastoin lentokoneiden turvallisuusohjeita, hänen mukaansa psykologisesti turvallisen ryhmän merkkinä on se, että happinaamari annetaankin ensin toisille. Tämän jälkeen luotetaan siihen, että joku toinen antaa happinaamarin vuorostaan sinulle.
Routarinteen mukaan hapen (eli turvallisuuden ja luottamuksen) antaminen toisille avaa aidon vuorovaikutuksen mahdollisuuden, jolloin vastaanottaja voi kokea olonsa niin turvalliseksi, että antaa happea takaisin. Mikäli happea taas annetaan vain itselle, muodostuu kilpaileva selviytymisen kulttuuri, jossa omat resurssit käytetään puolustautumiseen. Routarinteen mukaan kyseessä on nollasummapeli, jossa turvata voi joko vain itseään tai vain muita. Ensimmäinen johtaa turvattoman ryhmätilanteen säilymiseen, jälkimmäinen taas turvallisuuden tunteiden syntymiseen.
Turvallisuuden tunteen merkitys ryhmätilanteille
Google selvitti organisaationsa sisällä toimivien työyhteisöjen tehokkuutta tutkimuksella, jossa selvisi, että ”Tiimin kokoonpano vaikuttaa vähemmän kuin se, kuinka tiimi on vuorovaikutuksessa keskenään, kuinka he jäsentävät työtään ja kuinka he kokevat oman työpanoksensa” (Rozovsky 2015). Selvityksessä tehtyjen haastattelujen perusteella ylivoimaisesti kaikista tärkeimmäksi tekijäksi toimivassa työyhteisössä oli merkitty psykologinen turvallisuuden tunne.
Käytännössä siis ryhmän tehokkuus riippuu vahvasti psykologisen turvallisuuden tasosta. Turvattomuutta kokeva ihminen ei osallistu täydellä panoksella, vaan on tavallaan ”toinen jalka ovesta ulkona”, valmiina pakenemaan. Tällä tavalla ihminen etäännyttää itsensä jo etukäteen mahdollisesta tuomion tai häpeän mahdollisuudesta, vähentäen omaa panostaan ja sitä kautta toiminnan merkitystä itselleen.
Edmondsonin mukaan kuitenkin aina, kun ihminen tukahduttaa tällä tavalla oman tarpeensa ilmaista itseään, hän tekee hallaa omalle ja koko ryhmän turvallisuuden tunteelle. Tavallaan ihminen rikkoo näin omia rajojaan. Hän määritteleekin psykologisen turvallisuuden tunteen uskomukseksi siitä, että ihmistä itseään ei rankaista tai nöyryytetä hänen ilmaistessaan ideoita, kysymyksiä, huolia tai omia virheitään.
Psykologisesti turvallisessa ryhmässä voi siis olla ja toimia avoimesti omana itsenään, tullen täysvaltaisesti hyväksytyksi ja arvostetuksi. Ryhmässä toimiminen tuntuu mielekkäältä, mikä taas motivoi antamaan täyden panoksen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Ja kun ryhmän jäsenet voivat olla läsnä omana itsenään, muodostuu ryhmän kesken myös syvempiä ja luottamuksellisempia ihmissuhteita. Keskustelukulttuuri avautuu, nauru on herkässä, ja mokien myöntäminen sekä niistä oppiminen helpottuu. Psykologisesti turvallisesta ryhmästä muodostuu siis kaikin puolin joustavampi ja toimivampi tiimi.
Mutta miten tällaiseen tilanteeseen voidaan päästä?
Edmondson esittää erityisesti työyhteisöille suunnatut kolme keinoa psykologisesti turvallisen ilmapiirin rakentamiselle:
- Määrittele tehtävä työ oppimisprosessiksi suorituksen sijaan. Tee selväksi, että työ sisältää epävarmuutta ja tuntemattomien tilanteiden kanssa luovimista, joten kaikkien työpanos ja ajatukset ovat oleellisia. Tämä kehittää uskallusta avata suunsa kysymysten, huolien ja ideoiden kohdalla.
- Tunnista oma erehtyväisyytesi. Kukaan ei ole täydellinen, kaikki mokailevat jatkuvasti. Tuo näitä tilanteita aktiivisesti esille. Tämä luo kulttuuria, jossa moka nähdään tabun sijaan osana prosessia. Näin mokasta tulee mahdollisuus!
- Muodosta uteliaisuuden ilmapiiri. Kysy paljon kysymyksiä. Tämä antaa ihmisille mahdollisuuden tuoda esille itseään ja ajatuksiaan, minkä lisäksi kysyminen tuottaa koko ryhmälle pieniä oppimisen kokemuksia (ja ehkäisee väärinymmärryksiä).
Keinot on luotu lähtökohtaisesti työryhmille, mutta näkisin niiden soveltuvan myös kaikenlaisille ryhmille kontekstista riippumatta. Kaikenlainen yhteistoiminta voidaan määritellä oppimisprosessiksi, joka sisältää mokia ja herättää erilaisia tunteita (jotka ovat täysin hyväksyttäviä), minkä lisäksi ryhmässä kuin ryhmässä on hyvä kultivoida uteliaan kokeilevaa asennetta. Kukapa ei kaipaisi näitä ominaisuuksia omiin ryhmiinsä?
Turvallisuuden tunteen saavuttamiseksi ryhmässä on siis annettava lupa olla utelias, ottaa riskejä, mokata ja kokeilla uudelleen. Eräänlaisen täydellisyyden kulissin ylläpitäminen onkin turhaa ja haitallista, sillä ryhmän turvallisuuden taso (ja sitä kautta ryhmän hyvinvointi) pohjautuu rehelliseen vuorovaikutukseen. Erehtyminen on inhimillistä, joten tulisi pyrkiä luomaan uteliaan kokeilemisen kulttuuria, jossa mokaaminen tunnistetaan osaksi prosessia. Riskien ottamista mahdollistamalla annetaan kullekin ryhmäläiselle lupa etsiä oma motivaationsa tai tulokulmansa tekemiseen: Jokaisen tapa osallistua on riittävä ja oikea.
Edmondson esittää ryhmätoiminnan toimimisen kriteereiksi psykologisen turvallisuuden ohelle myös toista ulottuvuutta, motivaatiota ja vastuullisuutta. Hänen mukaansa pelkkä korkea psykologisen turvallisuuden tunne ilman motivaatiota tai vastuuta luo toki mukavuusalueen, mutta mitään ei välttämättä saada aikaiseksi. Korkea motivaation ja vastuun tunne psykologisesti turvattomassa tilassa taas muodostaa Edmondsonin mukaan ahdistavan ja paineistavan ilmapiirin. Mikäli psykologisen turvallisuuden taso taas on korkealla, yhdessä vastuullisuuden ja turvallisuuden kanssa se luo oppimisen ja korkean suorituskyvyn kulttuurin.
Improvisaatiotaitojen harjoitteleminen interventiona
Kohtaamme jatkuvasti tilanteita, joissa joudumme improvisoimaan. Erityisesti muiden ihmisten kanssa työskennellessä improvisaatiotaidot ovat erityisen tärkeitä, sillä vaikka olisitkin itse suunnitellut kaiken viimeiseen asti, joku toinen ei välttämättä noudatakaan suunnitelmaasi. Mitä enemmän kokkeja, sitä muutoksille alttiimpi soppa. Improvisaatiotaidot auttavat tämän sopan muovaamisessa syömäkelpoiseksi.
Improvisaatiotaitojen ytimessä ovat uteliaan joustamisen, rakentavan hyväksymisen ja iloisen mokaamisen taidot. Harjoittamalla improvisaatiotaitoja harjoitetaan myös jokapäiväiseen elämään liittyviä vuorovaikutus- ja ihmistaitoja: Miten suhtaudun itseeni ja muihin, miten otan muut huomioon, miten kuuntelen, miten hyväksyn, miten joustan tai löydän yhteistyöhön rakentavan asenteen.
Ryhmien turvallisuuden muodostumisessa improvisaatiotaidoilla on merkittävä rooli. Improvisaatiotaitoinen ryhmän jäsen on nimittäin rakentavassa vuorovaikutussuhteessa muihin. Hän ei tyrmää muiden ideoita, mokia tai tapaa olla. Hän kommunikoi avoimesti ja rehellisesti. Ja ennen kaikkea, hän kuuntelee ja ottaa muut huomioon ihmisinä. Kenties tärkein improvisaatiotaito onkin näyttelijä-improvisaatiokouluttaja Elina Stirkkisen mukaan kyky ottaa huomioon ensin ihminen, sitten vasta asia: Mitä juuri tämä ihminen tarvitsisi juuri tässä tilanteessa? Tällä tavalla vuorovaikutuksessa oleva yksilö viestii rehellisyyttä, avoimuutta ja luottamusta. Hän saa jo omalla vuorovaikutuksellaan aikaiseksi luottamuksen ja turvallisuuden tunteita. Entä jos koko ryhmä olisikin täynnä tällä tavalla toimivia ihmisiä?
Yhdessä improvisoiva ryhmä on psykologisesti ”paloturvallinen”. Parhaimmassa tapauksessa jokainen luottaa ryhmän ehdottomaan tukeen, mikä mahdollistaa riskien ottamisen. Kun pelkoa tuomituksi tulemisesta tai häpeään joutumisesta ei ole, voi omat resurssit keskittää yhteistä tavoitetta kohti pyrkimiseen. Mokista ei sakoteta, vaan opitaan.
Improvisaatiotaitoja olisikin hyvä harjoitella joko yksin tai ryhmässä. Erityisesti jatkuvasti kokoontuvien, esimerkiksi työ- ja harrasteryhmien, kohdalla improvisaatiotaitojen harjoittelemisesta on huomattavaa hyötyä. Yhteinen improvisaatioharjoitus voi toimia eräänlaisena paineentasaajana, interventiona ryhmän vuorovaikutustapojen parantamiseen. Improvisaatiokoulutuksessa käydään läpi erilaisia omaan ja ryhmän vuorovaikutustapoihin liittyviä harjoituksia, joiden kautta muodostuu selkeitä työkaluja vuorovaikutustilanteiden käsittelyyn jokapäiväisessä työssä. Lisäksi yhdessä improvisoiminen on hauskaa, kokeile vaikka!
Huolimatta siis ryhmän kokoontumisen syystä, psykologisen turvallisuuden tunteen ruokkimisen tulisi olla kunkin ryhmän ensimmäinen prioriteetti. Kun aito turvallisuuden tunne on saavutettu, voidaankin tehdä melkein mitä vain.
– MK
Lähteet:
Edmondson, A. 2014. Building a psychologically safe workplace. TEDxHGSE. https://www.youtube.com/watch?v=LhoLuui9gX8&feature=emb_logo&ab_channel=TEDxTalks. Viitattu 24.11.2020.
Rozovsky, J. 2015. The five keys to a successful Google team. https://rework.withgoogle.com/blog/five-keys-to-a-successful-google-team/. Viitattu 24.11.2020
Kirjoittaja on Vaikutusverstaan perustaja, improvisaatiokouluttaja ja -näyttelijä, taide- ja kulttuurialan monitoimihenkilö Markus Kaustell.
Kiinnostuitko? Kysy lisää improvisaatiokoulutuksista!